Mikä on painolastikasvi?

Painolastikasvit ovat rahtilaivaliikenteen mukana saapuneita tulokaskasveja, 1920-luvulla päättyneen purjelaivakauden jäänteitä. Purjelaivakaudella alusten lastiruumaan lapioitiin painolastimaata laivan vakaamiseksi, jos kuljetettava rahtitavara oli kevyttä tai sitä ei ollut lainkaan. Painolastin mukana määränpääsatamaan kulkeutui kasvien siemeniä, juurakoita, rönsyjä ja kokonaisia kasveja. Niitä saattoi tulla muutoinkin rahdin tai esim. ruokatarvikkeiden mukana. Painolastin mukana maahamme saapuneita kasveja kutsutaan painolastikasveiksi. Laajemmin ottaen niihin voidaan lukea kaikki purjelaivakaudella rahtilaivojen mukana kulkeutunut kasvimateriaali. Käytännössä vain ne lajit, jotka eivät olleet aiemmin levinneet maahamme tai joiden levinneisyys ei tuolloin ulottunut samapaikoille, voitiin erottaa painolastikasveiksi.

Tulokaskasvien alkuperän selvittäminen ei ole aina yksinkertaista, ja painolastikasvienkin määrittelyssä näitä ongelmia riittää. Lajin eksoottisuus ja löytyminen purjelaivasataman painolastikentältä todisti aikanaan varsin aukottomasti lajin tulleen painolastin mukana. Reposaari on välttänyt joitakin seikkoja, jotka ovat tuoneet maahamme lisää lajistoa tällä vuosaisadalla. Rautatietä ei ole rakennettu Reposaareen asti (kylläkin läheiseen Tahkoluotoon 1980-luvulla) ja siten saari on välttynyt rautateitulokkaista. Monille paikkakunnille, Pohjanlahden satamiin, myös Porin Mäntyluotoon, tulokaskasveja levittäneet venäläinen ja saksalainen sotaväki eivät vierailleet Reposaarella.

Kun aikaa on kulunut ja kasvien levinneisyyskuva muuttunut, monien lajien yksittäisten kasviyksilöiden painolastialkuperän määrittäminen onnistuu vain tietyllä todennäköisyydellä. Joskus määritystä helpottaa se, että painolastiyksilöt eroavat muodoltaan tai rodultaan muita teitä kulkeneutuneista. Esimerkiksi leskenlehti, peltovalvatti ja tahmavillakko ovat tulleet Reposaarelle ensinnä painolastin mukana. Nykyisin ne ovat jo muinkin tavoin levinneet saarelle eikä yksittäisten esiintymien painolastiluonne ole enää selvä.

Painolastikasviston historiaa

Maamme tärkeimmät vientiartikkelit purjelaivakaudella olivat puu ja terva. Maahamme sitä vastoin tuotiin paljon kevyttä kauppatavaraa kuten kankaita ja mausteita, joiden mukana määränpääsatamaan kuljetettiin tonneittain painolastimaata. Sitä tuotiin kymmeniin Suomen satamiin. Jotta väylät eivät olisi madaltuneet, satamamääräyksissä oli yleensä osoitettu paikat, missä painolastimaata sai purkaa.

Satakunnassa painolastia vastaanottaneita satamapaikkoja olivat esim. Eurajoen Kaunissaari, Luvian Laitakari, Ahlaisten Käännekari sekä Landskata ja Merikarvian Haminaholma. Reposaaren tiedetään olleen tärkeä satamapaikka jo keskiajalta lähtien. Vuonna 1775 sinne rakennettiin ensimmäinen laituri, ja koko 1800-luku ja 1900-luvun alkupuoli Porin kauppamerenkulku hoidettiin Reposaaresta. Saaren rakennetusta alueesta suurin osa on painolastimaan päällä. Painolastimaata kuljetettiin hevoskuormittain eri puolille Reposaarta kallioisen maankamaran tasoittamiseksi sekä pihojen ja puutarhojen rakennusaineeksi. Sitä vietiin myös jokea pitkin Porin kaupunkiin.

Nykyisin painolastikasveja on kuitenkin enemmälti jäljellä vain muutamassa satamassa, ja Suomen painolastikasvuston tulevaisuus on paljolti Reposaaren varassa. Painolastikasviyhdyskuntia voi löytää myös Kotkan Hallasta, Porvoon Kråköstä ja Uudenkaupungin Iso-Villisalosta. Kovin monista purjelaivakauden satamapaikoista on tullut nykyaikaisia asfaltoituja satamakenttiä, missä painolastikasviston on ollut mahdoton selviytyä. Näin on käynyt mm. Turun linnakentälle, Helsingin Sörnäisille ja Oulun Toppilalle, missä vielä 70 vuotta sitten oli monipuolinen lajisto. Osa satamista ja lastauspaikoista on jäänyt käyttämättöminä metsittymään, ja painolastikasvisto on hävinnyt kasvuapaikan umpeuduttua. Jotkut lajit sinnittelevät vielä esim. Simon Vasarakarissa ja Pernajan Lassdalissa. Luvian Laitakarissa esimerksiksi juovakannusruoho on onnistunut vakiintumaan. Eurajoen Kaunissaaressa tavataan yhä mm. sirppi- ja nurmimailsta, papelorikkoa sekä jaakonvillakkoa, mutta lajien esiintyminen on yksittäisten yksilöiden varassa.

Miksi Reposaaren painolastikasvisto on maassamme ainutlaatuinen?

Reposaaren sataman kohtalo poikkeaa kummastakin edellä esitetystä kehityksestä useastakin syystä. Reposaaren ollessa maamme merkittävimpiä satamia 1800-luvulla saarelle tuotiin valtavasti painolastimaata ja painolastikentät muodostuivat laajoiksi. Uuden sataman valmistuminen rautatietyhteyksineen siirsi vähitellen kauppasatamatoiminnot Reposaarelta Mäntyluotoon 1930-luvulla. Tämä merkitsi sitä, että Reposaaren painolastikentät jäivät asfaltoimatta ja painolastikasvien oli mahdollisuus vakiintua satamatoimintojen loputtua 1930-luvulla. (satama jatkoi kyllä toimintaansa tämänkin jälkeen, mutta purjelaivakausi oli päättymässä huom. sivuston ylläpitäjä). Saaren kaupunkikuva on säilynyt nykypäiviin asti lähes entisessä asussaan ja yhä puutalokaupunginosassa on vain muutama asfaltoitu katu.

Saaren eristyneisyys esti maan- ja rautateitse leviävien kasvien saapumisen saarelle. Maantie rakennettiin vasta 1956, ja rautatie rakennettiin läheiseen Tahkoluotoon vuonna 1983. Monet lajit ovat pystyneet muodostamaan elinkykyisiä populaatioita, ja jopa lisääntymään suvullisesti. Meren äärellä sijaitseva Reposaaren suotuisan lauhkea ilmasto ja pitkä kasvukausi ovat lisänneet eksoottisten lajien selviämismahdollisuuksia. Samalla tavoin lienee vaikuttanut kalkkipitoisen painolastin suuri määrä, joka on muuttanut painolastipaikkojen maaperän kasviston kannalta suotuisaksi.

Julkaisusta: Porin Reposaaren painolastikasvit, Porin kaupungin ympäristötoimisto, Heli Jutila 2000

Takaisin



© 2002-2013 scylla-alexandra.com - Leinot